Syksyn 2021 messutilanne näyttää lupaavalta

Syksyn 2021 messutilanne näyttää pitkästä aikaa erittäin lupaavalta. Messujärjestäjät ovat valmistautuneet huolellisesti messujen avaamiseen, ja turvallisuustoimia on hiottu kaikkia yksityiskohtia myöten. Messu- ja tapahtujamärjestäjät ry toteaakin, että tilavissa ja hygieniatasoltaan korkeatasoisissa messukeskuksissa käyminen on vähintään yhtä turvallista, kuin kauppakeskuksissakin.

Myös yleinen mielipide alkaa olla jälleen valmis messuihin. Kantarin tutkimuksen mukaan jopa 75% aikaisemmin messuilla vierailleista suomalaisista olisi jälleen valmis vierailemaan messuilla.

Messujen erityisjärjestelyt

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on päivittänyt pandemiaan liittyvää turvallisuusohjeistusta, johon myös näytteilleasettajan kannattaa tutustua. Se sisältää kattavat ohjeet yleiseen hygieniaan liittyvistä käytänteistä sekä turvavälien noudattamisesta. Kävijöiden määrää säädellään viranomaisten voimassa olevien suositusten mukaisesti.

Näytteilleasettajien tulee huomioida osastojen suunnittelussa se, että osastohenkilökunta ja asiakkaat voivat säilyttää riittävän etäisyyden. Näytteilleasettajan tehtäväksi jää lisäksi mm. huolehtia, ettei osastolla ole liikaa henkilökuntaa, puhdistaa näyttelyesineet sekä vastata yleisesti tapahtumahenkilöstönsä terveysturvallisuuden toteutumisesta. Makeisia tai pieniä messulahjoja, jotka kävijät ottavat itsepalveluperiaatteella, ei suositella tällä hetkellä lainkaan.

Tutustu ohjeistukseen kokonaisuudessaan: https://messutsuomessa.fi/2021/06/18/messu-ja-tapahtumajarjestajat-ry-paivitti-omavalvontaohjeensa/

Messutilanne kesäkuussa 2021

Tässä muutamia poimintoja tulevan syksyn ajankohtaisesta messutilanteesta. Lista ei ole kattava, ja tilanteet voivat vielä muuttua. Tarkistathan siis ajankohtaisen tilanteen suoraan messujärjestäjän verkkosivustolta.

Helsingin messukeskus
Helsingin messukeskuksen tapahtumakalenterissa syksyn suuret messut ovat omilla tutuilla paikoillaan.

  • Habitare 2021 15.9.–19.9: Suomen suurin huonekalu-, design- ja sisustustapahtuma järjestetään normaalisti
  • Helsingin Kirjamessut 2021 28.10.–31.10.: syksyn suurin kulttuuritapahtuma järjestetään tällä kertaa tavalliseen tapaan Messukeskuksessa

Tampereen Messut
Tampereen messuilla varaudutaan kovaa kyytiä kiireiseen messusyksyyn

  • Asta 3.9.–5.9.: Pirkanmaan suurin asumisen, rakentamisen ja remontoinnin messutapahtuma järjestetään normaalisti
  • Hevoset-messut 11.9.–12.9.: Suomen suurin hevosalan messutapahtuma järjestetään normaalisti
  • Alihankinta 21.9.–23.9.: Suomen johtava teollisuuden messutapahtuma järjestetään normaalisti

Turun Messukeskus
Myös Turun Messukeskuksen tapahtumakalenteri pullistelee syksyllä kiinnostavia tapahtumia.

  • Rakenna & Sisusta -messut 27.8.–29.8.: Keväältä syksyyn siirretyn tapahtuman teemana on kestävä rakentaminen ja remontointi.
  • Nordic Fitness Expo 4.9.–5.9.: Pohjoismaiden suurin fitnessalan kilpailu- ja messutapahtuma Nordic Fitness Expo tulee syksyllä Turkuun.
  • Turun Kirjamessut 1.10.–3.10. järjestetään tänä vuonna suunnitellusti, mikäli pandemiatilanne sallii

Asuntomessut
Vuoden 2021 Asuntomessut järjestetään Lohjalla 9.7.–8.8.

Lahden messut
Lahden messujen kalenterissa on monipuolisia tapahtumia syyskuusta alkaen

  • Caravan 16.9.–19.9.: Matkailuajoneuvoalan suurtapahtuma järjestetään suunnitellusti
  • Raksa 1.10.–3.10.: Rakentamisen ja remontoinnin suurtapahtuma järjestetään suunnitellusti
  • Hetki 6.11.–7.11.: Hemmottelun ja hyvän olon tapahtuma järjestetään suunnitellusti

Näytteilleasettajan muistilista

Messujärjestäjien tapahtumakalentereissa tilanne näyttää siis siltä, että edessä on kiireinen messusyksy. Vaikka tilanne näyttää nyt hyvältä, voi näytteilleasettaja kuitenkin varautua epävarmaan tilanteeseen muutamalla konkreettisella keinolla.

  1. Aloita messuosaston suunnittelu hyvissä ajoin. Jos messusyksy toteutuu kiireisenä, ovat kaikki näytteilleasettajat alihankkijoiden pakeilla samaan aikaan. Aloita suunnittelu hyvissä ajoin, ja varmista se, että olet jonon kärjessä.
  2. Uudelleenkäytettävä messuosasto pitää huolen siitä, että investointi osastoon ei jää kertakäyttöiseksi
  3. Ota huomioon ajankohtaiset ohjeistukset ja riittävät etäisyydet osaston suunnittelussa. Pyydä ammattilaisen apua.

Ennakointi kannattaa. Monissa materiaaleissa voi tällä hetkellä olla haasteita raaka-aineiden saatavuudessa tai pidentyneet toimitusajat. Messuosaston suunnittelua ja hankintaa ei siis kannata jättää viime tippaan.

Kirjoittaja
Picture of Mari Hepokorpi
Mari Hepokorpi

Mari on Happyecon COO, jota kiinnostaa messuosastoihin ja messurakentamiseen liittyvät trendit.